Ja tukevasti tavoitteessa! Kuukausi ja kaksi päivää siihen meni, todella pahaa kärvistelyä ajoittain, mutta uskokaa tai älkää, tänään vaaka näytti  -- 7,4kg aloituspainosta. Voi tätä voittajafiilistä! Nyt katsotaan, kariseeko vielä lauantain viikkopunnitukseen mennessä jotain pois vai jäänkö tähän. Tässä ei ole ihan huono olla. Toki sitä pudotettavaa on edelleen (tutut sen näkevätkin, mutta tämä niille lukijoille, jotka eivät minua tunne) ja seuraava askel onkin saada paino pidettyä samoissa lukemissa kaksiviikkoisen lomamatkan ajan. Siinä onkin haastetta, vaikka lomasta onkin tulossa liikunnallinen. Yleensä olen poikkeuksetta lihonut/turvonnut reissuissa vaikka olisinkin katsonut syömisten perään. Jossain vaiheessa matkaa olen yleensä antanut periksi houkutuksille ja kuullut ehdottavani Miehelle pizzalla käymistä, jättijäätelöitä tai hillittömiä herkkujälkiruokia jonkun valtavan buffetmätön jälkeen. Saa nähdä, mitää karppaamisesta matkalla tulee. Onneksi lomakohteessa on aivan ihanat kala- ja liharuoat sekä huippuhyvät kasvikset. Hedelmiin annan itselleni luvan, ne aion kuluttaa liikunnalla. 

Tänään aamulla sain jäädä lomalle yövuoron jälkeen, pääsin lähtemään töistä ihanan aikaisin (kiitos aamuvirkut kollegat!) ja olin kaupan kautta käytyäni kotona jo hieman kahdeksan jälkeen. Uni ei sitten meinannut tullakaan, mutta totesin että ei haittaa ja rentouduin koirat vierelläni. Nukuinkin sitten ihanan makeasti ja heräsin todella kovasti rummuttavaan rankkasateeseen. Koirat olivat tietenkin sitä mieltä, että ei tässä mihinkään lenkille lähdetä. Sain pakottaa ne lyhyelle pikapyrähdykselle ja kastuimmekin kaikki kolme oikein kunnolla. Nyt odottelen, että meidän uudet jääkaappi ja pakastin tulisivat ja jännitän, tulevatko ne ennen kuin Mies tulee kotiin. Apropoo Mies: hänen kuntokuurinsa ja karppausprojektinsa on mennyt vielä omaanikin paremmin, hän oli jo maanantaina laihtunut yli seitsemän kiloa. Lisäksi hän on treenannut niin paljon, että odotan kieli pitkällä pääseväni hänen kanssaan rannalle lomamatkalla ;) 

Tämän päivän ruoat: vettä, vitamiinipilleri, kahvia, aurajuustotäytteistä savulohta, savukalasalaattia, lähi-luomukirsikkatomaatteja, lähiavomaankurkkuja, lähisalaattia, illaksi suunnittelin tekeväni jogurtti-marjasmoothiet.

Tämän päivän liikunnat: pikapyrähdys sateessa koirien kanssa, ei voi sanoa liikunnaksi parhaalla tahdollakaan. Pitempi lenkki kunhan sade lakkaa ja kaapit on tuotu. Haluaisin iltauinnille, mutta sinilevä taitaa olla vallannut kaikki uimapaikat? 

Tämän päivän fiilikset: ihan käsittämättömän euforiset ja onnelliset.