Ensimmäisen Suurin Pudottaja-viikon päätteeksi tarjolla oli haastetehtävä mahtavissa olosuhteissa. Olemme jo monena vuonna käyneet Miehen työn puolesta tulevassa edustustehtävässä Porin jazzeilla. Perinteisesti suuntasimme sinne siis tänäkin vuonna. Reissua varten veimme perjantai-iltana koirat mökille anopin ja appiukon hellään hoivaan. Mökillä pääsimme saunomaan ja uimaan sekä saimme iltapalaksi grillimakkaraa ja kukkakaalisalaattia. Näiden hiilarimäärät olivat onneksi varsin vähäisiä. Perjantain ruokasaldo oli siis ihan mukava. Liikunta jäi järvessä pulikoimista lukuunottamatta erittäin vähiin.

Lauantaiaamuna koitti viikon tulospunnitus. Jos en olisi punninnut itseäni joka aamu, olisin varmasti ollut paljon tyytyväisempi viikon tulokseen. Nythän tiedän, minkälaisissa harppauksissa paino on alaspäin tullut ja kuinka monena aamuna se on jumittanut paikallaan. Ekan viikon pudotus oli siis kaksi ja puoli kiloa. Varsin hyvä tulos kuitenkin. Silti jäi harmittamaan se, etten ihan sitä salaa toivomaani kolmosta tiputtanut kuitenkaan. Täytynee lisätä liikuntaa.

Lauantain sapuskat (näistä voinee päätellä onnistumiseni houkutustehtävässä):

Aamupala: kuppi kahvia, lasi vettä ja vitamiinipilleri.

Lounas: viisi A-luokan nakkia, viisi siivua Aamupala-juustoa.

Päivällinen: runsaasti salaattia, kaksi grillattua broilerinrintaa, paksu siivu grillattua naudan paahtopaistia (nami), salaatinkastiketta.

Sortuminen: viisi lasia punaviiniä (hyi minua!), yksi tölkillinen (3dl) karpalolonkeroa (hyihyihyi minua!!!) jossa on 8g hiilaria desissä eli kamalat 24g tölkissä! Häpeän. Ai niin, punkussa onneksi hiilareita on nolla. Lähinnä häpeän siis sitä, että lupasin olla juomatta ja join silti.

Iltapala: lohi-cesarsalaatti ilman leipäkuutioita, kaksi grillattua kananrintaa, palanen paahtopaistia.

Liikunnat: ei mitään muuta kuin vähän kävelyä hiiiitaasti jutellen tuttujen kanssa sekä pari tuntia ehkä vähän tanssimista muistuttavaa heilumista musiikin tahtiin Kirjurinluodossa Elton Johnin ja muiden kanssa.

Päivän yhteenveto: hiprakan puolelle lipsahtaneesta alkoholinkäytöstäni runsaasti itsetoruskelua, muutoin aivan mahtava päivä, hauskaa oli ja Kirjurilla paistoi aurinko vaikka varmaan kaikkialla muualla satoi. Ihania ihmisiä, hauskanpitoa, kesää parhaimmillaan. Aamulla ei krapulaa (onneksi) sillä älysin lopettaa juomisen klo 22. Kotona olimme puoli kolmen pintaan lähdettyämme Porista ajelemaan n. klo 23.20.