|
Kirjoittaja
En halua, että vakituiset blogini lukijat kaikkoavat minun jauhaessani vain painonpudotusasiaa. Tänne piilotan siis julkisesti kaikki painonpudotusprojektiini liittyvät salaisuuteni. Yritän päivittää joka päivä, saa nähdä miten se käytännössä onnistuu. Tavoitteet listaan tähän kaikkien näkyville, jotta en voisi niitä sitten salaa itsekseni loiventaa:
Vaikka en sitä kahtasataa kiloa sentään painakaan, en todellakaan laita painoani tänne näkyville. Sen sijaan laitan pudotukset. Tämän päivän paino on siis nolla. Kaikki sen alle menevä on miinusta ja ylittävä plussaa (ja tätä ei siis saa tapahtua). Keinot tavoitteeseen pääsemiseksi ovat:
|
11.07.2011 - 15:17
Minun täytyy olla projektistani kerta kaikkiaan innoissani kun jaksan vääntää jo päivän toista postausta. Taisi olla tosi hyvä juttu, etten päätynyt näitä tuonne tavallisen blogin puolelle paatostelemaan, tosin täytyy pitää huolta siitäkin, ettei vain sieluni laskiämpäri pääse jäämään tyhjilleen ja huomiotta päiviksi. Olen ihan paahteessa tällä hetkellä, tuntuu kuin läski tirisisi ihan koko ajan, vaikka lihassokerihan se siellä vasta kehosta kaikkoaa. Kokemuksesta tiedän, että elimistöni kerää noin pari kiloa lihassokeria, joka sitten ensimmäisenä karisee kun vedän hiilarit lähelle nollia. Lihassokerista tietämättömille suosittelen vierailua siellä toisessa blogissani täällä, koska äskettäin postasin juuri kyseistä aihetta sivuten. Yleensähän kuulee puhuttavan laihduttajalle, että "ensin lähtee nesteet". Moni on ihmetellyt, että mitä ne nesteet sitten oikein ovat, kun olo ei ole turvonnut vaan ainoastaan lihava. Selitys alun nopealle painonpudotukselle onkin pikemmin lihassokerivarastojen tyhjeneminen kuin varsinainen nesteenpoisto. Toki, jos on itselleen vaikkapa grillimakkaralla ja oluella hankkinut kauniin Mervi Tapola-turvotuksen, niin kyllähän sekin siinä parin ekan päivän aikana lähtee laskemaan, siis mikäli sitten karpatessa muistaa vältellä runsassuolaisia tuotteita. Niin, ja juoda riittävästi vettä. Sekin on hassu dilemma, miten turvotukset laskevatkin vettä juomalla eikä sitä välttelemällä. Tätä joudun lähes päivittäin työssäni paasaamaan potilailleni. Hassua, miten vähän monet juovat vettä -jotkut eivät lähes ollenkaan! Kuitenkin aikuinen ihminen tarvitsee parisen litraa vettä päivässä, eikä sitä saa läheskään kaikkea ruoasta vaikka litkisi pelkkiä keittoja. Helteillä pieni nestelisä auttaa hyvinvoinnin turvaamisessa, samoin fyysisessä rasituksessa. Ja jos vesi ei kerta kaikkiaan maistu, niin vaikka sitten sokeritonta, laimeaa mehua. EI tuoremehuja, EI limppareita ja ehdottomasti EI teetä, kahvia tai alkoholia. Siis jos nesteytyksestä puhutaan. Tee, kahvi ja alkoholijuomat kun toimivat diureetteina eli nestettä elimistöstä poistavina aineina eli ne itse asiassa vain lisäävät nestehukkaa. Siksi alkoholia nautittaessa tulisi aina muistaa viisaus "joka toinen vettä". Päivän liikunnat tähän mennessä: Puolen tunnin lenkki erittäin vastahakoisten koirien kanssa ei-lenkkiaikaan. Vastahakoisia ne olivat todennäköisesti ensinnäkin siksi, että ovat tottuneet nukkumaan siihen aikaan ja suurempi syy on tuo helle. Kumpikaan noista otuksista kun ei juuri rakasta auringonpaahteessa tallustelua. En ehkä itsekään pitäisi siitä tuollaisessa turkissa. Pyöräily kylälle kauppaan. Ei sinänsä kovin raskasta liikuntaa matkan puolesta (parisen kilometriä suuntaansa) mutta helteen ja paluumatkan painavan repun, etukorin ja ylämäen huomioiden tälle kunnolle ihan riittävän raskasta. Kohta raahaan pienet koiraparkani taas lenkkeilemään. Tällä kertaa parikymmentä minuuttia riittänee. Olen itsekin vielä ihan hiessä kauppareissusta ja kohta pitäisi mennä kosteankuumaan kodinhoitohuoneeseen nostamaan pyykkejä kuivausrummusta pois ja pesukoneesta kuivausrumpuun. Siinä tropiikissa voi minkä tahansa laskea liikunnaksi ;)
|
Painonpudotus
Ensimmäisenä päivänä eli 9.7 painoni oli 0. 1. viikon päätöspunnitus la 16.7 -2.5kg. 2.viikon päätöspunnitus 23.7 -1,9kg, yhteensä -4.4kg 3.viikon päätöspunnitus: viikon pudotus -0,6kg yhteensä -5kg. Neljännen viikon päätöspunnitus -1,4kg ja yhteensä -6,4kg. Viidennen viikon päätöspunnitus, ensimmäinen tavoite-etappi -1,7kg eli viiden viikon yhteistulos -7,9kg. Kuudennen ja seitsemännen viikon jälkeinen (lomanjälkeinen) paino +1kg. Kahdeksannen viikon päätöspunnitus -2kg (lomakilo ja yksi ylimääräinen kilo pois) eli yhteispudotus -8.9kg. |
|
Kilojen lukumäärästä sen enempää mainitsematta tältäkään rintamalta, jaan kyllä vuoren kokoisen henkisen taakan aiheesta kanssasi. Herkuttelu on mukavaa.. mutta ei se, että jo lokakuussa pitäisi jotenkin mahtua juhlamekkoon, joka meni päälle lasten jälkeen heittämällä. En ole ollut tiineenäkään näin turbo kuin nyt, siinäpä vasta mieltä ylentävä tilanne.
Tiukan asenteesi innoittamana minäkin lupaan heittää romukoppaan siiderit ja sipsit, lenkkareista tulee parhaat ystäväni. Sporttaan jo nyt, mutta lisää pitää saada aikaan.
t. Jumppakärpse