Ensin unohtuu lounas. On pakko käydä ostamassa jotain, sillä aikaa eikä oikein rahaakaan ole ravintolassa syömiseen. Pari suklaapatukkaa, ihan pientä, ehkä yksi lakupatukka vielä varmuuden vuoksi, että nälkä varmasti lähtee, ja pullo limua, lightia tietenkin, laihduttajalle. Lohtuna ajatus, että koko päivän syömättömyys kuittaa nämä kalorit. Illalla väsymys, koko päivä autossa ja ravaamista sinne tänne, imetystä vähän väliä. Pitäisi syödä kunnolla, huono omatunto. Mies tulee kotiin yhtä väsyneenä, pizza kuulostaa hyvältä ajatukselta. Siitä se sitten lähtee.

Suklaavanukasta, vaniljavanukasta, jäätelöä, lohipiirakkaa, croissantteja, valmisruokaa, juustosämpylöitä, grilliruokaa, makkaraa, majoneesia, ranskalaisia, mutakakkua, keksejä, lisää jäätelöä, hampurilaista, subia, suklaakonvehteja, lakua, kastiketta, valkosipuliperunoita... Siinä osa viime viikolla sisuksiimme upottamistamme herkuista. Sanomattakin lienee selvää, ettei painonpudotus noilla etene. Päinvastoin, sain joka ikisen viime viikolla pudottamani gramman takaisin. Pilkulleen. Painoni viikon kaksi lopussa oli siis täsmälleen sama kuin aloituspaino. Nyt mokattiin rytinällä. Tästähän ei voi kuin päästä parempaan suuntaan, toteaa kirjoittaja, ja survoo suuhunsa pari englanninlakua. Nimiäisiin on alle kaksi viikkoa. Jei.

Viime kesän Suurimmaksi Pudottajaksi- projektini päättyi mitä onnellisimmin erittäin toivottuun ja odotettuun raskauteen, joka sujui hyvin ja tyttäremme syntyi 14.4.12 terveenä ja hyvävointisena. Itse olen toipunut sektiolla tapahtuneesta synnytyksestä hyvin ja nyt on aika kaivaa tämä blogi naftaliinista esille. Varsinaisia raskauskiloja ei pudotettavana onneksi ole, sillä sain painoni pysymään raskauden aikana kurissa erittäin hyvin. Synnyttämään mennessäni oli painoa tullut vain 7,5kg, josta puolitoista kiloa oli parin viimeisen päivän aikana tullutta turvotusta raskausmyrkytyksestä johtuen. Jo kotiintullessa oli paino enää kilon verran enemmän kuin raskauden lähtöpaino. Maha sen sijaan näytti ja näyttää edelleen suoraan sanottuna karsealta. Olen aina ollut mahakas ja lihonut ensimmäisenä vatsanseudusta, joten nyt raskauden venyttämä ja vielä sektiohaavalla koristeltu mahanahkani on jotain aivan kammottavaa katsottavaa. Vasta viime päivinä olen voinut kuvitella pukevani päälleni verkkareita kireämpiä housuja, sillä kaikki ovat kiristäneet sektiohaavan päältä, haava kun tehtiin pystysuuntaan navasta alaspäin. Äitiyshousut saivat palvella vielä pitkään raskauden jälkeenkin ja edelleenkin kuljen kotosalla mieluiten lököverkkareissa tai trikoissa ja ulos lähtiessäni yritän löytää löysimmät housut, joissa kehtaa lähteä ihmisten ilmoille. 

Painoni putosi imetyksen avulla upeat 10 kiloa tosi helposti, siis olin äkkiä tilanteessa, jossa painoin kolmisen kiloa vähemmän kuin viime syksyn päätöspunnituksessa ollessani alkuraskauden pahoinvoinnin pyörteissä. Sitten kävi se, mistä minua varoiteltiin: herkuttelin liikaa uskoen imetyksen laihduttavaan voimaan. Kilot alkoivat kerääntyä nopeasti takaisinpäin. Havahduin aikaansaannokseeni vasta, kun jo löysiksi muuttuneet housut alkoivat uudelleen kiristää ja totesin lihoneeni nopeasti nelisen kiloa. Pidän nyt siis nollatasona raskauden lähtöpainoani, siihen olin jälleen saanut yli kilon lisää. Nyt on siis aika tehdä jotain. Viime maanantaina sitten aloitimme Miehen kanssa Sen Uuden Elämän, joka yleensä maanantaisin aloitetaan. Koska vauvani on täysimetyksellä, en uskalla karpata ihan yhtä rajusti kuin viime kesänä. Lisäksi imetyshän kuluttaa kuitenkin noin 500 ylimääräistä kaloria vuorokaudessa, joten ihan niin tiukoille en joudu vetämäänkään ruokarajoitteitani. Päätin siis vähentää ensimmäisenä herkut (joita kuluikin viime aikoina päivittäin ja aivan holtittomia määriä) ja turhat hiilarit eli vaalean leivän, pastan ja valkoisen riisin sekä lähes kaiken sokerin. Jätin hiilihydraatin lähteiksi siis juurekset -myös perunan, tumman täysjyväleivän ja hedelmät. 

Ensimmäinen viikko, siis viime viikko, meni mukavasti uuteen ruokavalioon totutellessa. Maanantaina aloitimme kanasalaatilla, tiistaina jatkoimme kaali-jauhelihakeitolla ja keskiviikkona oli liha-kasviswokin vuoro. Vähähiilariset ruoat muistuivat mieleen äkkiä ja niitä oli kiva taas pitkästä aikaa tehdä ja syödä. Kaupassa sai kyllä miettiä tarkkaan, ettei vahingossa tuo kotiin mitään houkutuksia. Torstaina tein meille päivälliseksi suuren fetasalaatin jonka kanssa söimme leipää. Perjantaina söimme tonnikalarisottoa, lauantaina grillasimme kanaa, ananasta ja halloumia ja sunnuntaina nautimme lehtipihviä ja perunamuusia. Aamupalat ovat koostuneet ruisleivästä ja juustosta sekä sokerittomasta marjakeitosta ja kahvista, herkutteluhetkiin olemme varanneet partaäijäjogurttia ja yhtenä iltana tein meille mahtavan hedelmäsalaatin. Sen syöminen oli silkkaa nautintoa! Vai miltä kuulostaa: mansikoita, vesimelonia, hunajamelonia, banaania, kiiviä ja pieni loraus vaniljasiirappia. Pelkkä ajatuskin saa minulle veden kielelle ja taidan tehdä tuota jonain iltana tälläkin viikolla. Mansikat ovat nyt ihania, minä pidän -toisin kuin moni muu- ulkomaisistakin mansikoista, ne ovat parhaimmillaan meheviä ja suuria kuin persikat. Melonitkin kuuluvat kesään. Myös raparperit rehottavat nyt pihalla, niistä pitäisi keksiä jotain muuta herkkua kuin ihania, rasvaisia piirakoita... 

Ja sitten se tulos. Ensimmäisen viikon punnitus oli -3,6kg. Olen melkoisen tyytyväinen. Lähtötaso oli siis "uusi nolla" ja tavoite on olla lihomatta, saada mahdollisimman paljon irti imetyksen laihduttavasta vaikutuksesta ilman että se vaikuttaisi vauvaan tai maidon laatuun ja määrään huonosti sekä mahdollisesti saada pudotetuksi joitakin kiloja jo nyt imetysaikana. En siis ihan varsinaisesti ole laihdutuskuurilla vielä, vasta sitten kun en enää imetä. Pyrin kirjaamaan onnistumiset ja mahdolliset epäonnistumiset tänne blogiin vähintään viikoittain. Kommenttiosioon saa tuttuun tapaan jättää viestejä omista projekteista, jos nyt joku muu hullu tarkkailee syömisiään kesällä! Vertaistukea tarjolla :)

 Kaikkiin, jopa keskenjääneisiin, projekteihin on tehtävä loppuraportti. Minun Suurimmaksi Pudottajaksi- projektini ei jatkunut normaalipainoisuuteen saakka, mutta sai silti parhaan mahdollisen lopun. Minä olen kymmenen vuoden lapsettomuuden jälkeen vihdoin onnellisesti raskaana. Kolmas kuukausi kääntyy pian neljänneksi, sintti on jo nähty ultraäänessä hyvissä voimissa ja pahoinvointi meinaa viedä loputkin painostani. Nyt, kun ollaan jo näinkin tukevasti raskaana, voin ja haluan jakaa tämän ihanan uutisen kaikkien teidän kanssa, jotka ovat painonpudotustani seuranneet ja kannustaneet. Kivaa, että olen saanut myös innoittaa teitä omiin projekteihinne. Jos tässä nyt vielä kävisi huonosti, niin sitten ainakin olen tuen tarpeessa. Pitäkäähän kaikki ystäväni kuitenkin isoja peukkuja, että ensi keväänä minusta tulee äiti!

Kiitos!

 Maanantaisinhan aloitetaan se uusi, parempi elämä. Minun viikonloppuni (ja pari päivää sitä ennenkin) menivät melkoisessa herkuttelussa. Nyt tunnen olevani taas aikamoisessa hiilarikierteessä. En niinkään himoitse sokerisia herkkuja kuin hiilaripitoista ruokaa. Peruna on jotenkin erityisen houkuttelevaa. Onneksi se nyt ei ehkä ole pahinta, mitä ihminen voi elimistöönsä ahtaa. Mies nosti eilen oman maan perunat ja satoa tuli pienestä pläntistäkin aika kivasti. Nyt meillä syödään taatusti ainakin koko tämä viikko perunaa lisukkeineen. Täytynee siis panostaa muuhun syömiseen ja yrittää pyrkiä hiilarihimosta taas hiljakseen eroon. Paino on täsmälleen sama kuin viikko sitten, mikä ei ole ihan paha juttu. Pelkäsin huonompia numeroita etenkin eilisen pizzan ja pannukakun jälkeen. Itsekurini on täysin hukassa... No, eiköhän se kadonnut motivaatiokin taas löydy. Liikkuminen onneksi maistuu. Syyssäät ovat näyttäneet parastaan ja koirien ulkoiluttaminen on parasta mahdollista hyötyliikuntaa. Tänään vietin ihanaa pihalounasta ystäväni, hänen kahden lapsensa sekä neljän koiran (kahden oman ja kahden vieraan) kanssa. Söimme tomaatti-linssikeittoa ja sienipiirakkaa (ei siis varsin karppia ruokaa...) ja ihanaa oli. Illaksi aion laittaa niitä oman maan perunoita sekä kanaa ja salaattia. Katsotaan, miten tämä viikko lähtee käyntiin.

 Tavoitteeni nostaa hiilareiden päivittäistä määrää on osoittautunut odotettua haastavammaksi. Olen himoinnut tavallista kotiruokaa ja jättänyt hiilarit laskematta siinä toivossa, että syömäni ruoat menisivät noin vain solahtaen matriisiini. No, eivätpä ole menneet. Alkuviikon paino takkusi paikallaan ja lähti pienoiseen nousuun loppuviikkoa kohti. Siinä vaiheessa kauhistuin ja tein sen, mitä ei missään nimessä pitäisi: aloin ahmia herkkuja. Siis ei ryhtiliikettä vaan mitä pahimman laatuista lepsuilua. Jostain syystä elimistöni antoi tämän anteeksi ja viikon vaivainen painonpudotussaldo on sata grammaa. Aika huonosti, mutta ei sentään plussaa. Täytynee tehdä jonkinlainen suunnitelma hiilareiden nostosta eikä vain jättää kaikkea himojen varaan. Hyvin äkkiä saan päivittäisen hiilihydraattimäärän nimittäin nostettua kahdestakymmenestä esimerkiksi kahteen sataan. Sillä ei paljon painoa pudoteta eikä terveysvaikutuksista nautita.

Lenkkeily on mielestäni syksyisin mukavaa. Ainoa, mikä vähän harmittaa on kura, sillä koiraparkojen tassuja saa olla aina kuuraamassa lenkin jälkeen puhtaiksi, eivätkä ne varsinaisesti rakasta sitä puuhaa. Käveleminen ulkona on ihanaa, kivempaa kuin kesällä, kun ei koko ajan ole kauhea hiki ja päällekin voi laittaa enemmän kuin pienimmät shortsit ja topin. Syysvaatteet ovat nättejä. Minä aina väitän vihaavani syksyä, mutta ei se ihan niin ole. Vihaan talvea ja syksy on siitä paha, että se johtaa vääjäämättä talveen. Syysmyrskyt ovat ihania, on niin mahtavaa istua sisällä kuunnellen tuulen ulinaa ja sateen pauhua takkatulen ääressä tai vaikka työpaikallakin. Aurinkoiset syyspäivät ovat erityisen ihania, kauniita ja hurmaavia, luonnon värit ovat niin hehkuvia ja vahvoja. Loppusyksyssäkin on oma viehätyksensä. Mutta talvi, en halua edes ajatella sitä. No, käytettäköön tässä taas kerran viisautta, jota jaan niin usein: talvi on laihduttamista varten.

Alkavaan viikkoon käyn jälleen motivaatiota pursuten ja hyviä lenkkisäitä odotellen. Onneksi olen hyvässä vauhdissa niin yksi huono viikko ei vielä projektiani pilaa. Katsotaan, mitä tämä viikko tuo tullessaan. Kaupasta ainakin tuli mukaan hyvät eväät alkuviikoksi.